Uskonto heikon hyväksikäyttäjänä
Suomessa nousi kepeähkö kohu, kun Arhinmäen päätöksellä yksi auttamisen varjolla toimiva uskonnollinen ihmisen minuutta eheyttävä yhteisö ei saanut tukea toimintaansa valtiolta.Mielestäni päätös on täysin perusteltu ja omiin kokemuksiini perustuen tuon näkökulmani esille uskontojen sekoittamisesta avustustyöhön.
Oma elämäni aloitti alamäen jo heti aikuisuuden kynnyksellä. Muutin kotoa sairaan ihmisen kanssa yhten asumaan, henkisesti sairaan psykopaatin, joka vei minulta kaiken. Ystävät ja läheiset etääntyivät, itsetunto murrettiin, fyysinen koskemattomuuteni vietiin, sisin rikottiin, samalla sairastuin tajuamattani mielen sairauteen. Kannoin sairautta 10-vuotta ymmärtämättä, mikä minua oikein vaivasi ja lääkkeeksihän lopulta löytyi perinteinen reseptitön tavara, alkoholi.
Tuon 10-vuoden aikana, kun omat voimat ajoitellen olivat täysin nollissa ja epätoivo oli ainoa ystävä, rukoilin. Rukoilin hädässäni. Pyysin apua, pyysin pelastusta, itkin ja toivoin Jeesuksen vastaavan, auttavan, tulevan elämääni. Halusin uskoa, yritin uskoa, hartaammin kuin mitään pyysin Jeesusta pelastamaan minut tältä kaikelta pahuudelta ja karmeudelta. Jeesustelijathan lupoasivat jatkuvasti, että Jeesus kuuntelee, Jeesus pelastaa ja Jeesus antaa anteeksi. Anteeksiantohan on osa eheytymistä, silloin etenkin, kun sinua on vuodet syyllistetty, alistettu ja itsetuntosi murrettu ja pidät itseäsi syyllisenä kaikkeen tapahtuneeseen.
Näet tv:ssä ja ympärillä ihmisiä, jotka ovat löytäneet Jeesuksen, pelastuneet, joille Jeesus vastaa, auttaa, pelastaa, antaa anteeksi. Uskonnolliset avustustyöläiset toitottavat kuinka Jeesus on ainoa pelastaja, juuri tämän "lahkon" seuraajat ovat ainoastaan tosiuskovaisia, juuri tämän seurakunnan toimintaan tulee osallistua pelastuakseen jne.
Vaan kuinkas käykään yksilön, avuntarvitsijan, eksyneen lampaan, kun Jeesus ei vastaakaan. Tuskahan siinä vaan lisääntyy, ainakin minun kohdallani. Tuntui välillä siltä, että olen niin paljon kärsinyt ja kärsin ja kaikkeni olen tehnyt ollakseni hyvä ihminen, että ei uskovaisten kertomaa Jeesusta voi olla, koska niin hyvä olento kuin jeesuksesta sanotaan, ei jättäisi minua yksin ja jos sellainen olento olisi olemassa, se ei voisi olla näkemättä tätä kaikkea, jonka muilta kulisseilla olin peittänyt. Toisinaan taas vaivuin täyteen itsesyyllistämiseen, olinhan tottunut jo syyttämään itseäni kaikesta. Jeesus ei halunnut vastata mulle, ei auttaa, ei pelastaa, koska olin vaan niin arvoton, mitätön ja itse syyllinen siis kaikkeen. Jeesus ei kuunnellut minua, koska olin roskaa.
Koin uskonnollisen avun hyvin ahdistavana ja painostavana. Vain uskomalla heidän tavoin ja ajattelemalla heidän tavoin voisin pelastua. Vain heidän oppeja seuraamalla ja osallistumalla heidän uskonnolliseen toimintaansa, olisin hyväksyttävä ihminen ja voisin saada heidän ja Jeesuksen anteeksiannon ja kun lahjoittaisin elämäni tälle Jeesukselle elämääni paistaisi aurinko. Vaan, kun se Jeesus ei vastannut kaikista huudoistani huolimatta, koko tuo touhu ajoi minut paljon suurempaan häpeään ja itseinhoon, olin hylkiö.
Näin vuosia jälkeenpäin minulle on avautunut tuo Jeesuksen olemassaolo tai Muhamedin tai ihan millä nimellä tuota pelastajaa tykkää kutsuakaan. Sitä enemmän minua ihmetyttääkin tuo uskovien puhe tosiuskovista ja vääräuskoisista, homouden parantamisesta jne... Minulle tuo messiaan olemus paljastui siis käytyäni tämän henkilökohtaisen taisteluni jo läpi ja saatuani messiaaltani ja seurakunnaltani anteeksi ja löydettyäni pelastuksen.
Se kuuntelija ja keskustelija (messias) olinkin minä itse. "Seurakunta" onkin kaikki ihmiset ympärilläni. "Pappi" oli terapeuttini, joka ei uskonnollisen papin tapaan antanut vastauksia tai ohjeita vaan kysyi ja kuunteli, herätti minussa pohdintaa ja raivasi tietä pelastumiseeni ei valmiilla vastauksilla vaan kysymyksillä. Keskustelin siis itseni kanssa, minä olinkin itseni pelastaja (=messias). Minun tulikin itse pyytää itseltäni anteeksi ja mikä vaikeinta antaa itselleni anteeksi. Koska "seurakuntani" anteeksiannolla ei ollut niin kauaa mitään merkitystä, ennen kuin olin itse antanut itselleni anteeksi.
Tämä homouden parantaminen Jeesuksen avulla onkin tätä ajatusta vasten täysin häkellyttävä ajatus. Kun ihminen sisällään tuntee itsensä ja rakastaa omaa sukupuolta olevaa ihmistä, eihän silloin ihminen voi lähteä itseään parantamaan. Kun aidosti sydämessään tuntee näin, olisi oman Jeesuksensa eli sisimpänsä huijaamista yrittää tätä tunnetta tukahduttaa sen vuoksi, että jonkun toisen oma Jeesus näin käskee tehdä.Onko aito sydämellinen auttaminen muka toisen oman "Jeesuksen", ihmisen kaikkein sisimmän väittäminen vääräuskoiseksi, sairaaksi sisimmäksi auttamista. Onko toisen ihmisen "Jeesuksen" tuhoaminen ja sen asettaminen kyseenalaiseksi auttamista?
Samoin koen uskontojen välisten sotien olevan aivan käsittämättömiä. Jokaisen messiashan on se oma itse siellä kropan sisällä. Jeesuksen ja Muhamedin nimissä tapetaan toisiamme, vaikka todellisuudessa sodimme toistemme syvintä sisintä vastaan, puolustaessamme oman sisimpämme kanssa käymiämme keskusteluja ja niistä syntynyttä kokonaisuutta oikeasta, hyökkäämme toisen omaa sisintä vastaan, koska heidän keskustelunsa tulos on mielestämme väärä.
Ymmärrettyäni uskontojen aiheuttaman pahan itselleni ja monille muille, huomattuani avun olevan kaikkea muuta kuin pyyteetöntä ja inhimillistä, löydettyäni oman messiaani ja nimettyäni sen "Terapiatuoli Julkuseksi", erosin kirkosta. Muut saattaisivat nyt kutsua minua vääräuskoiseksi, kun minun messiaani nimi ei ollut sama kuin muilla, mutta eihän se ollutkaan samanlainen kuin muilla. Mutta minun vääräuskoisen onkin hyvä olla, koska minun Terapiatuoli Julkuseni kuuntelee aina, keskustelee, antaa anteeksi, hyväksyy kaikki muidenkin messiaat ja niiden ruumiit omine keskusteluineen ja arvoineen, "Terapiatuoli Julkunen" ei odota apunsa vastineeksi toisen kopioivan "Terapiatuoli Julkusta" omaan sisimpäänä messiaakseen vaan antaa tilaa jokaisen omalle messiaalle.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tämä puheenvuorokin vilisee breiviikkiläisiä fundamenttalistikristittyjä. Arhinmäki on tehnyt miehen teon nostaessaan tämän lahkoterroriasian esiin.
Breiviikkiläiset pilaavat uskonnolisuuden ja kaappaavat sen itselleen. On hienoa että tavalliset kristityt myös avaavat suunsa.
Mainitsepas Sini muutama puheenvuorojen "breiviikkiläinen fundamentaalikristitty". Ellei toi äskeinen sanomasi ollut pelkkää roskaa, epäilen että oli.
En ole seurannut Soriaa juuri lainkaan mutta hänen nimensä yhdistäminen norjalaiseen massamurhaajaan ylittää minusta kaikki hyvän maun rajat. Toivon että US puheenvuorojen ylläpito ottaa Sini Lappalaiselta keskusteluoikeuden pois, on se otettu pienemmistäkin syistä.
Kaikki fundamenttastikristityt voidaan yhdistää Breivikiin koska tämä oli fundamentalistikristitty.
Soria käytti vielä tyypillistä breiviikkiläistä viittausta.
Breivik ei ollut kristitty. Hän ei uskonut Jeesukseen Raamatun mukaan ja hän toimi täysin Jeesusta vastaan. Eli hänen oma todistuksensa ja tekonsa todistavat ettei hän ole Raamatun ilmoittama kristitty eli Herran Jeesuksen opetuslapsi joka seuraa Jeesusta.
Suomessakin on satojatuhansia ateisteja jotka kustuvat itseään kristityiksi koska heidät on vauvana kastettu kirkoon mutta he eivät usko Jeesukseen ja seuraa Jeesusta. Miten he silloin olisivat Herran Jeesuksen opetuslapsia jotka seuraavat Herraansa? Raamatun ilmoittama kristitty tarkoittaa ainoastaan Herran Jeesuksen opetuslasta joka seuraa Jeesusta Jumalan Hengessä.
1.Joh.3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
Jumalan sana ilmoittaa ettei yksikään murhaaja voi periä iankaikkista elämää ellei tee parannusta uskossa Herraan Jeesukseen. Tämä norjan murhaaja ei siis ollut Raamatun ilmoittama kristitty eli Herran Jeesuksen opetuslapsi ja sen hänen tekonsa paljastavat.
Tiit.1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.
Matt.7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Ei jokainen joka sanoo tuntevansa Jumalan (kuuluu kirkkoon jne) ole kristitty vaan se joka elää Jumalan tahdon mukaan on kristitty sillä kristityssä Jumalan Henki vaikuttaa Jumalan armosta ja rakkaudesta tahtomista ja tekemistä Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Kristitty on siis tehnyt Jumalan armosta parannuksen Pyhän Hengen voimassa.
Katollinen kirkkokin todisti ristiretkillään ettei se ole Kristuksen seurakunta kun se tappoi vastoin Isän sanaa jonka Poika ilmoitti miljoonia ihmisiä. Yksikään murhamies ei ole Raamatun oman todistuksen mukaan kristitty jos ei tee parannusta.
http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/78707-yksikaan-murhaaja-ei-...
Mikael,
Mielenkiinnosta haluaisin kysyä, että muistatteko nuo tekstit ja numerot ulkoa, vai joudutteko lunttaamaan?
@Sini Lappalainen
"Kaikki fundamenttastikristityt voidaan yhdistää Breivikiin koska tämä oli fundamentalistikristitty.
Soria käytti vielä tyypillistä breiviikkiläistä viittausta."
*
*
Olet todella pahasti hakoteillä Breivikistä. Jos lehdistö olisi leimannut Breivikin muslimiksi, niin oikaisut olisi julkaistu välittömästi. Fundamentalistikristityksi saa sen sijaan leimata aivan vapaasti.
Breivik ei tosiaankaan ollut mikään fundamentalistikristitty - ei ainakaan omien sanojensa mukaan. Itse asiassa hän oli hyvin kaukana kristitystä, kuten jokainen tuohon uskontoon vähänkään tutustunut heti ymmärtää.
Mitä sitten tulee itse tekoon ja sen syihin, niin Breivik eli nuoruutensa hyvin väkivaltaisen muslimijengin hang around-jäsenenä. Tuossa asemassa hän pääsi aitiopaikalta seuraamaan muslimien harrastamaa herrakansapolitiikkaa vääräuskoisia kohtaan. Tuohon politiikkaan kuuluvat kanta-asukkaiden väkivaltaiset ryöstöt ja raiskaukset.
"I consider myself to be an anti-racist, anti-fascist and anti-Nazi. That’s the main reason why I oppose Cultural Communism/European multiculturalism." (s. 1357 manifestissaan)
Ohessa suora käännös Breivikiltä itseltään: S. 1307
"Minulla itselläni ja monella kaltaisellani ei välttämättä ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. Me uskomme kuitenkin kristillisyyteen kulttuurillisena ja sosiaalisena identiteettinä ja moraalisena ohjelmana"
S. 1344-1345
"En aio teeskennellä olevani kovin uskonnollinen ihminen, sillä se olisi valetta. Olen aina ollut erittäin pragmaattinen ja saanut vaikutteita sekulaarista ympäristöstäni. Muistan, miten minulla oli tapana ajatella näin: ’uskonto on vain heikkojen ihmisten tuki'"
Sivulla 1361 Breivik kysyy ja vastaa:
”Pitääkö uskoa Jumalaan tai Jeesukseen tullakseen tuomiovaltaa hoitavaksi ritariksi? Koska tämä on kulttuurillinen sota, kristityn määritelmämme ei välttämättä merkitse sitä, että sinulla edellytetään olevan henkilökohtainen suhde Jumalaan tai Jeesukseen…Riittää, että olet kristitty agnostikko tai kristitty ateisti…”.
Breivik yritti aikansa vaikuttaa asioihin poliittisin keinoin, mutta totesi ne pian täysin riittämättömiksi. Mitään keskustelukulttuuria ongelmista kun ei Norjassa ollut, vaan vastapuoli leimataan järjestelmällisesti rasisteiksi. Kuulostaako tutulta?
Toivottavasti Suomessa väkivaltaisten mamujengien ryöstämiksi joutuvat nuoret eivät pura turhautumiaan Breivikin tavoin.
Sini Lappalaiselle:
Suosittelisin sinua lämpimästi lukemaan linkittämästäsi blogistani [ http://timovaittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96957-anteeksiantaminen-an... ] muutakin kuin vain otsikon. Mikä siinä, tai jossakin aiemmin kirjoittamassani, tekee minusta mielestäsi breivikiläisen fundamentaalikristityn. Kysyn?
Taitaa olla se kuvassa oleva paitani, yhä vaan edelleen, sinulle SE punainen vaate.
Missään teksteissäni en ole koskaan mm. pilkannut muita uskontoja, se ei ole mielestäni rakentavaa. Perusteltua kritiikkiäkään en kovin helposti uskonnoista kirjoita, koen jollakin tapaa uskonnot niin "pyhänä" aiheena, koska jokaisella niistä on kuitenkin, omana ohjenuoranaan, se sama päämäärä.
Fundamentalismi, oli kyse sitten uskonnosta, aatesuunnasta tai muusta lähestymistavasta elämässä, on - voisi kai sanoa poikkeuksetta - aina pahasta.
Tällainen valheellinen ja perätön henkilön leimaaminen breiviikkiläiseksi fundamenttalistikristityksi on sitäpaitsi keskusteluohjeiden vastaista. Tämä sinulle tiedoksi.
Timo hei oikeastaan olet oikeassa mut mua ei sido enää mikään korrektius kun on just vaalit hävitty ja täällä netissä on Tarja Halosta mollattu ja kokoomus jyrää ja kaikki hiivatin lahkot. Kiitti kuiteski vastauksesta.
Onhan noi tyypit Räsäsen ppuolueesta ja voisivat ymmärtää että kkukaan ei halua koskea lahkoihin edes pihdeillä.
Olen täysin samaa mieltä, joka suhteessa. Breiviikkiläisyydestä puhuminen saa kyllä monet heittämään ison tunnevaihteen päälle mikä johtaa siihen, että ei nähdä metsää puilta. Breiviikkiläiseksi kutsuminen ei ole rinnastus joukkomurhaajaan. Se on viittaus ajattelutapaan ja aatteelliseen päämäärään, joita Breivik edustaa.
Terve Sini,
mikäli olen teksteilläni tai kommenteillani loukannut sinua millään tavalla pyydän anteeksi, mutta teksteissäni yritän vilpittömästi kertoa, kuin näen asioita.
Luulen, että olet epäreilu kun syytät minua breiviikkiläisyydestä ja fundamentalistikristillisyydestä... Luulen, että se on mauton käyttäytyminen ja hyvin epäoikeudenmukainen... et edes tiedä olenko itse kristitty vai en, sillä minun teksteissä en ole puhunut kertaakaan Jumalasta tai Jeesuksesta... olen kyllä puhunut uskonnollisista ryhmistä, mutta tosiaan en kuulu yhteenkään niistä, joita mainitsen artikkeleissani.
Jos minä olisin sinun tilanteessasi, poistaisin ko. kommentin, koska se antaa huonoa kuvaa sinusta. Sen lisäksi on hyvin todennäköistä, että ylläpito poistaa sen, joten sinun kannattaisi tehdä itse, ennen kuin saat keskusteluoikeuden kieltoa.
Yst. Terv. Jyri Soria
http://jyrisoria.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
No ylläpito voi poistaa minun puolestani. Kyllä sinä kristillisyyttä ja politiikaa yhdistät. Etkö ole Räsäsen puoluetoveri? Etkö ole valokuvauttanut itsesi eduskunnassa?
Nyt on porvaripresidentti ja me vihervasemmistolaiset naiset olemme sellaisessa positiossa jossa meillä ei ole mitään virallista tukea yhteiskunnassa ja se jyrkentää kielenkäytöä. Netti on sellainen paikka mihin voi tulla keskustelenmaan myös alakulttuurista käsin.
Jyri
Oletkos ihan tosissasi? Profiilissasi lukee että Kristillidemokraatti? Jos sinä et ole fundamentti krisitty niin kuka sitten? Puoleesi on täynnä erilaisia lahkoja ja Päivi Räsänen on Viidennesläinen ja hänen miehensä ihan pääpukari ko liikkeessä. Vai kuvitteletko ihan tosissasi että täällä tarkoitetaan Fundamentti kristyillä jotain Usa:n ääriliikettä ? Saanko kysyä että millä ihmeen perusteella olet liitynyt fundamenttikristittyjen puolueeseen? Huvittavaa että yrität kieltää päivänselvän asian! Hävettääkö? Taitaa hävettää ja ihan oikein sinulle. Mieti ja tee oikea päätös ja jätä moinen lahko!
Ps Heti ensi silmäyksellä vain otsikoita katsellessa ei voi kuin todetta että niin tyypillistä Fundamenttalismia että oksettaa. Abortin yhteiskunnallisen rahoituksen kiellosta lähtien. Mikä ihme nyt on niin paha jos oikeutusti Breivik rinnastettaan teihin? Hän elää samanalaisessa harhassa kuin te ja uskoo samaan Jumalaan ja palvelee häntä kuten tuntee tarvetta. Sitä tosiseikkaa et voi muuttaa että Breivik on Kristinuskon asialla ja todellakin fundamentalisti kuten tekin. Ei tietenkään teillä ole samat houreet ja te uskotte vain muiden keksimiin asioihin. Breivik on lisäillyt omiaan sairaudessaan. Mieti hyvä mies!
Terve Jussi,
Kun sinun tekstissä on niin paljon syytöksiä teen näin, että
menen lauseesta toiseen.
"Oletkos ihan
tosissasi? Profiilissasi lukee että Kristillidemokraatti?
Jos sinä et ole fundamentti krisitty
niin kuka sitten?" Olen ihan tosissa ja kyllä kuuluun KD puolueeseen. Vetää
(vain) siitä johtopäätöksen, että olen kristitty vain osoittaa tuntemattomuutta
kristillisdemokraattien puoluetta kohti. Puolueessa on paljon
ei kristittyjä. Itse asiassa, uskaltaisin sanoa, että
kristillisdemokraattien puolueessa, on enemmän eroja uskonnon näkökulmissa kuin
ainakin vihreissä, vasemmistoliitossa ja sdp:ssa.
"Puoleesi on
täynnä erilaisia lahkoja ja Päivi Räsänen on Viidennesläinen
ja hänen miehensä ihan pääpukari ko liikkeessä. Vai
kuvitteletko ihan tosissasi että täällä tarkoitetaan Fundamentti kristyillä jotain Usa:n
ääriliikettä?" Ehkä on täynnä niitä, itse en ole vielä kohdannut
yhtäkään, joka itse kuvaisin fundamentalistiksi.
"Saanko kysyä
että millä ihmeen perusteella olet liitynyt
fundamenttikristittyjen puolueeseen?" Saat. Olen liittynyt
kristillisdemokraatteihin monista syistä:
a) koska taloustieteen opiskelijana näen, että heillä on
Suomen paras talouspolitiikka, joka kannustaa yrittäjyyttä, kannattaa
läheisyysperiaatetta ja yhdistää talousliberaalisuutta tulojen jaon kanssa.
b) koska KD on sellainen puolue, jossa kunnioitetaan
erilaisuutta.
c) koska on puolue, joka toimi periaatteilla, eikä myy
itsensä.
d) koska heidän arvomaailma vastaa parhaiten minun omaan
arvomaailmaan.
"Huvittavaa että
yrität kieltää päivänselvän asian! Hävettääkö? Taitaa hävettää ja ihan oikein
sinulle. Mieti ja tee oikea päätös ja jätä moinen lahko!" En kieltänyt
olevani kristitty, ja toisessa vastauksessa Sinille sanon olevani selvästi
(http://laurikangasniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97052-paavo-ja-taru-suv...).
Mitä minä sanoin kommentissa on,
että Sini ei voinut tiedä "olenko itse kristitty vai en, sillä minun
teksteissä en ole puhunut kertaakaan Jumalasta tai Jeesuksesta... olen kyllä
puhunut uskonnollisista ryhmistä, mutta tosiaan en kuulu yhteenkään niistä,
joita mainitsen artikkeleissani.". Ainoa vinkki on, että kuulun kd
puolueeseen, johon kuuluu paljon muita kuin kristittyjä.
"Ps Heti ensi silmäyksellä vain otsikoita
katsellessa ei voi kuin todetta että niin tyypillistä Fundamenttalismia
että oksettaa." toistan vielä "niin tyypillistä Fundamenttalismia että
oksettaa"... tämä kuulosta vähän fundamentalistista... Joka
tapauksessa sinun kannattaisi lukea niitä artikkelia, eikä vain otsikot...
"Abortin
yhteiskunnallisen rahoituksen kiellosta lähtien. Mikä ihme nyt on niin paha jos
oikeutusti Breivik rinnastettaan teihin?" Että hän on murhaaja, itse
en ole tappanut ketään, enkä hyväksyä sitä.
"Hän
elää samanalaisessa harhassa kuin te ja uskoo samaan
Jumalaan ja palvelee häntä kuten tuntee tarvetta." En tiedä
mihin hän uskoo, minun Mun Jumala sanoo "älä
tappaa" ja myös "rakastaa muita", ehkä en aina kunnioittaa sitä
hyvin, mutta ainakin yritän.
"Sitä tosiseikkaa
et voi muuttaa että Breivik on Kristinuskon asialla
ja todellakin fundamentalisti kuten tekin. Ei
tietenkään teillä ole samat houreet ja te uskotte vain muiden keksimiin
asioihin." Taas et edes tiedä minkälainen kristitty itse olen. Jos sinun mielestäsi kaikki kristityt ovat itsestään breivikiläisiä sopii mulle, mutta
ennen kuin syytät muita fundamentalistisuudesta sinun kannattaisi tehdä tutkia
omaatuntoasi.
Lopuksi sanon vain, etten aio vastata tämän enempää, ainakin
ei mun oman blogin
ulkopuolella. Sanoisin vain vielä, että vihan tie aina päättyy huonosti.
terveisiä
"Sanoisin vain vielä, että vihan tie aina päättyy huonosti" Peili!.
Jyri
Kyllä minä tiesin että Kristillisis demoneissa on paljon ihmisiä jotka väittävät etteivät ole Kristittyjä kuten sinäkin. Se on mielestäni vähintääkin outoa. Aivan kuin olisi natsipuolueen jäsen, ilman että kannattaa natsiutta? Ihmettelen kovin suuresti mitä järkeä on sinun ajaa kristyttyjä arvoja ja fundamentaalisuutta jos väität ettet usko tai kannata sitä? Hassu mies olet mielestäni ja tämän tasoiset laukaukset pitävät tämä puolueeen aina marginaalissa. Kiitos Jyri siitä sinulle :) Muutoin se voisi olla kauheudessaan ja vallanhimossaan pelottava. Ei nyt eikä tällä loogisella taustalla.(tai siis loogisuuden puutoksella eli ajetaan sitä asiaa muka mitä ei kannatetta? Onko hullumpaa kuultu? Makeat naurut taas sain että kiitos vain)
Ja vaikka sinä tai kukaan muukaan asian osainen haluaa nyt väittää(nyt johtuu tästä Breivik kuviosta), niin KD on ainut ainakin järjestäytynyt puolue joka ajaa fundamamentti kristyttyjen asiaa. Ja siinä olet oikeassa että siinä puolueessa on monenkirjavaa ja laaja uskonnollisuutta. Mutta se on kaikki enemmän tai vähemmän fundamentalistista. Samaan satuun uskotte jokainen. Jos joku väittä ettei ole kristitty ja silti kuuluu ko puolueeseen niin pitäisi varmaan tarkistaa onko kaikki muumit laaksossa. Siltä joka väittää ja ennemmän siltä joka moista väitettä uskoo. Otan osaa.
Jyri
Kyllä minä tiesin että Kristillisis demoneissa on paljon ihmisiä jotka väittävät etteivät ole Kristittyjä kuten sinäkin. Se on mielestäni vähintääkin outoa. Aivan kuin olisi natsi ilman että kannattaa natsiutta? Ihmettelen kovin suuresti mitä järkeä on sinun ajaa kristyttyjä arvoja ja fundamentaalisuutta jos väität ettet usko tai kannata sitä? Hassu mies olet mielestäni ja tämän tasoiset laukaukset pitävät tämä puolueeen aina markinaalissa. Kiitos Jyri siitä sinulle :) Muutoin se voisi olla kauheudessaan ja vallanhimossaan pelottava. Ei nyt eikä tällä loogisella taustalla.(tai siis loogisuuden puutoksella eli ajetaan sitä asiaa muka mitä ei kannatetta? Onko hullumpaa kuultu? Makeat naurut taas sain että kiitos vain)
Jyri
Kyllä minä tiesin että Kristillisis demoneissa on paljon ihmisiä jotka väittävät etteivät ole Kristittyjä kuten sinäkin. Se on mielestäni vähintääkin outoa. Aivan kuin olisi natsi ilman että kannattaa natsiutta? Ihmettelen kovin suuresti mitä järkeä on sinun ajaa kristyttyjä arvoja ja fundamentaalisuutta jos väität ettet usko tai kannata sitä? Hassu mies olet mielestäni ja tämän tasoiset laukaukset pitävät tämä puolueeen aina markinaalissa. Kiitos Jyri siitä sinulle :) Muutoin se voisi olla kauheudessaan ja vallanhimossaan pelottava. Ei nyt eikä tällä loogisella taustalla.(tai siis loogisuuden puutoksella eli ajetaan sitä asiaa muka mitä ei kannatetta? Onko hullumpaa kuultu? Makeat naurut taas sain että kiitos vain)
Jeesus on vierelläsi, joten häneen saa yhteyden ilman näitä kiihkoheteroseksuaalejakin. Joskus minua ärsyttää tämä voimakas seksin ja seksuaalisuuden tuominen uskontoon.
On merkillistä, että kristillistä "ilmatilaa" hallitsevat vihakristillistit (kristillisti = islamistin kristitty muoto) eikä armoa ja ihmisyyttä korostava perusluterilaisuus.
Ihmisyys meissä on Jumalan luomaa ja meidän tulee rakastaa lähimmäisiämme ihmisinä. Myös vihollisiamme. Näin Jeesus opettaa Sanassa. Sanan lukeminen on Jumalan rakastamista. Jumalan rakastaminen on mielestäni myös sitä, ettei pyri sanomaan asioita liikaa Jumalan puolesta vaan rukoilee Jumalalta asioiden toteutumista Jumalan tahdon mukaisesti.
Ihmisen rikkominen ei ole kristillistä eikä siihen pidä myöskään yhteiskunnan antaa rahaa. Ihan oikein toimittu.
Pyydän esirukousta uskossa olevalle ystävälleni, joka taistelee sisimmässään identiteettinsä kanssa. Hän totesi ettei ole koskaan tuntenut itseään mieheksi tai pojaksi. Hänellä on myös perhe. Hänen tarinansa on samanlainen kuin monen muun transsukupuolisen on. Rukoilen, että hänen kohdallaan asiat järjestyisivät onnellisesti, ja ettei hänen perheensä ja yhteiskunta häntä hylkäisi. Herra ei kuitenkaan häntä hylkää, vaan on hänen vierellään lupauksensa mukaisesti.
Vain hyvin epävarmat ja tietämättömät ihmiset voivat kutsua sinua "vääräuskoiseksi". Hieno eheytymistarina.
Tuosta terapiatuoli Julkusesta sen verran että nämä farisealaiset kieltävät ihmisiltä Elämän puun, Kristuksen etsimisen, ettei puuhun voi kiinnittyä. Kun ihminen siihen kiinnittyy, pääsee kasteessa seurakunnan jäseneksi, tapahtuu Jumalan ihme ja tästä kiinnittyneestä ihmisestä tulee Elämän puun elävä oksa, johon voi kiinnittyä.
Seurakunnan merkitys on tämä. Usein maallinen toteutus sen ympärillä ei ole kunniaksi sille.
Tämä oli hyvä kirjoitus. Hienoa, että asiat ovat nyt paremmin. Tsemppiä jatkoon.
Yhdenmukainen ikuisuustoivon antava uskomusjärjestelmä (organisoitu uskonto, kirkko tms.) tuottaa hyvää ja huonoa. Vieläpä niin, että joku uskonto tuottaa enemmän huonoa kuin toinen. Uskonnot eivät siis ole samanarvoisia.
Mutta kun katsotaan niitä yhteiskuntakokeiluja, joissa uskonnosta on julistettu päästyn eroon (Albania julisti itsensä ateistiseksi valtioksi), niin tulokset eivät vaikuta rohkaisevilta. Näin siis vaikuttaisi koko kansaa tarkasteltuna usein huonokin uskonto antavan paremman tuloksen kuin uskonnon puuttuminen.
Uskonnonvapaus on siitä hyvä, että Julkusta tai Julkusen tuolia saa pitää omana messiaanaan ja sitä saa jopa tyrkyttää tosillekin. Toivon näköaloja tuossakin uskomusjärjetelmässä saattaa piillä, vaan kantavatko ne ajan rajan tuolle puolenkin?
Kuulostaa ihan mukavassa jamassa olevalta elämältä.
Takerruin eniten otsikkoon: "Uskonto heikon hyväksikäyttäjänä". Jos tämä terapiatuoliuskonto lasketaankin mukaan, niin siinähän on ristiriitaa sitten?
Ennemmin ajattelisin, että hyvää on helpompi väärinkäyttää kuin pahaa. Etupäässä hyvän nimissähän kaikki vääryys maailmassa tehdään, uskonnonkin. Jos nykyiset uskonnot häviäisivät, edelleen olisi ihanteita yms., joihin ihmiset innostuisivat ja jotkut käyttäisivät tätä hyväkseen.
Olen kiinnostunut hengellisestä keskustelusta, jossa tavoitteena ei ole osoittaa toista vääräksi, vaan etsiä rakkautta, totuutta ja "toimivuutta", millä viittaan siihen, että joku uskonnollistyyppinen tms asia toimii eli edesauttaa elämistä ja olemista.
Kuitenkin sekä politiikalla että uskonnolla on taipumusta ajautua "juupas-eipäs"-väittelyksi -> ja lopulta vaikka apurahaväittelyksi. Tämä harmi.
Minua esimerkiksi kiinnostaa, kuinka hyvin voin rukouksella tai visualisoinnilla edistää erilaisten tavoitteideni saavuttamista.
Käytin visualisointia laihdutuksen apuna. Toki siihen muutakin tarvittiin. Laihdutin 20-23kg.
Moni on menettänyt uskonsa uskonnollisiin yhteisöihin, mutteivät Jumalaan.
Hieno kirjoitus, Suvi. Onnitteluni. Yhteiskunnan ei pidä tukea uskonnon varjolla tapahtuvaa persoonallisuutta hajottavaa puoskarointia.
"Näin vuosia jälkeenpäin minulle on avautunut tuo Jeesuksen olemassaolo tai Muhamedin tai ihan millä nimellä tuota pelastajaa tykkää kutsuakaan. Sitä enemmän minua ihmetyttääkin tuo uskovien puhe tosiuskovista ja vääräuskoisista, homouden parantamisesta jne... Minulle tuo messiaan olemus paljastui siis käytyäni tämän henkilökohtaisen taisteluni jo läpi ja saatuani messiaaltani ja seurakunnaltani anteeksi ja löydettyäni pelastuksen"
Jospa Jeesus on kuitenkin sinua auttanut,kun olet häntä avuksi huutanut.
Olet kuitenkin päässyt elämässäsi parempaan suuntaan.
Tullessani uskoon olen minäkin seurakunnan kanssa monesti eri mieltä.
Olen jo oppinut enkä välitä siitä.
Mutta kannattaa kuitenkin riippua Jeesuksessa kiinni,hän ei vaadi mahdottomia,kuten ihmiset monasti tekevät.
Siunausta Suville.
Teini-iässä persoonan särkyminen, painostavasta uskonnollisesta yhteisöstä eroaminen ja vasemmistolaiseksi eheytyminen. Tämähän on selvää finlandia-ainesta, joskin ennalta-arvattavaa sukupuolista viiteryhmää edustava tarinan pahis uupuu.
"Jeesuksen ja Muhamedin nimissä tapetaan toisiamme..."
Väitän ettei Jeesuksen tai Muhammedin nimissä tapa toisiaan ihmiset jotka ovat uskonnnollisia vaan pikemminkin henkilöt jotka käyttävät näitä uskontoja hyväkseen päämääriensä saavuttamiseksi. Vai väittääkö kukaan vakavissaan että esim. IKL:n ja Lapuanliikkeen johdossa olevat persoonat olisivat olleet esimerkillisiä "uskovia" (mm. taipumus ryyppäämiseen ja muunlaiseen epäilyttävään touhuun). Se kyllä tiedettiin että lapualaiset ja IKL:n johtavat persoonat kyllä käyttivät retoriikassaan uskontoa (ja isänmaallisuutta) hyväksi.
Voisiko tänä päivänä esim. suvaitsevaisuus olla jo siinä asemassa että yhä useampi tosiasiassa aika ahdasmielinen suvaitsematon persoona hyppää tähän muoti-ilmiöön mukaan ja alkaa käyttää suvaitsevaisuutta pesäpallomailana jolla pätkiä ideologisia vastustajiaan?
Surullista, että et löytänyt apua niistä kristillisistä yhteisöistä, joissa olit, ja hienoa, että koet elämäsi olevan nyt paremmin raiteillaan.
Kokemuksesi ei liene kuitenkaan näistä kyseisistä järjestöistä, joita Arhinmäen päätös koski, koska niissä vallitsee hyvin toisenlainen toimintakulttuuri.
Kristillisten yhteisöjen välillä on suuria eroja. Luterilaisessa herätyskristillisyydessä myös ns. maallista auttamista arvostetaan korkealle. Kristillisten sielunhoitajien ammattitaitoon kuuluu se, että osataan arvioida, milloin avuntarve on pelkästään hengellinen ja milloin tarvitaan psykoterapeutin apua. Usein tarvitaan sekä psykoterapiaa että sielunhoitoa. Nämä kaksi tukevat toisiaan.
Sielunhoitaja voi rohkaista psykoterapiaan hakeutumiseen sekä auttaa ja neuvoa terapeutin löytämisessä, koska se voi olla esim. masennuksen keskellä elävälle ihmiselle liian raskasta yksin. Monille kristillisen sielunhoitajan kanssa keskustelu on se tarvittava ja ratkaiseva tuki psykoterapeuttisen avun piiriin hakeutumiselle.
Joskus ihminen sen sijaan kaipaa vain väliaikaisesti kuuntelevaa ihmistä, eikä pitkäaikaista sitoutumista vaativa terapia ole tarpeen.
Nämä kyseiset järjestöt eivät tarjoa ns. "eheytysterapiaa", mutta toimivat tietenkin muuten monipuolisesti eri tavoin apua ja tukea kaipaavien ihmisten hyväksi. Myöskään "Annin" kertomuksessa ei ollut kyse eheytysterapiasta vaan seksuaalisuuden eheytymisestä pelkän uskoontulon vaikutuksesta.
Niin, se olikin minun mielipiteeni, koska olisit voinut ja voisit löytää vielä enemmän ja pitää samalla rakkaan terapiatuolisi.
Ei Haveriselle ja kumppaneille näytä riittävän se että Suvi on sujut itsensä ja elämän kanssa. Vielä tulee tuputusta Jeesuksesta ja raamatusta.
Ilmaisin suruni siitä, että Suvi ei löytänyt tarvitsemaansa apua kristillisestä yhteisöstä. Mielestäni jokaisen kristityn tulisi kokea surua siitä, jos yksikin ihminen joutuu kokemaan niin, ja miettiä, miten voisi ottaa toiset ihmiset paremmin huomioon. Ikävää, jos joku kokee tämän tuputuksena.
” Kauas pilvet karkaavat, turhaan niitä tavoitan…” helkyttelee Rauli Badding Somerjoki.
http://www.youtube.com/watch?v=5odUiP_SqtM
Rakastuit Suvi psykopaattimieheen, tuli perhehelvetti,mielenterveysongelmat ja viinan kirous.Ja nyt terapiatuoli Julkunen on ykkösauttaja.
Höpö,höpö. Sillä niin on edelleenkin kuten Raamattu ilmoittaa:"Jokainen,joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Samoilla sanoilla kolme kertaa;Joel 2:32, Ap.teot 2:21,Room. 10:13. Eihän Jeesus odota kuin yhtä ainoaa vilpitöntä sydämen huokausta ja uusi iankaikkinen elämä syntyy puhdistettuun ihmissydämeen.Eikö sinulle ole kerrottu tätä?
Sinähän olet helvetistä pelastunut Jumalan lapsi Suvi. Olitpa kuinka katkera tahansa. Vaikka sinusta tuntuisi nyt miltä tahansa kun olet pettynyt ihmisiin.
Mutta laupeuden Jumala ei hylkää lastaan. Jumala rakkaus on iäti kestävää, tuntui,miltä tuntui.
Iloitse siis kun olet kuoleman voittaja ja Jumalan valtakunnan aarteiden omistaja
Kuten Aija Sairanen lempeästi kertoo
http://www.avaimia.net/index.php?option=com_content&view=article&id=1534...
Varjoisen elämän murhepilvistä valoisan Jumalan läsnäoloon pääsi hyvien ihmisten avulla muuttamaan myös uzbekkilainen Nina, 19v. Alkoholistiäiti oli jättänyt tytön 10-vuotiaana sukulaisten luokse orjatyöhön ja häipynyt varjoisille kujille. Tyttö teki palkatonta siivous-ja keittiötyötä ilman vapaapäiviä. Lapsiorja asui varastossa eikä käynyt koulua.
Naimisissa oleva manolito houkutteli 18-vuotiaan nuoren naisen mukaansa avioliittoa luvaten. Niin moni huutaa hyvyyttänsä, mutta kuka löytää luotettavan miehen? Tämäkin petollinen gigolo pisti rakastuneen naisen paksuksi ja jätti heitteille.
Epätoivoinen ja ilman henkilöpapereita elänyt Nina etsi isäänsä ja onnistuikin löytämään. Mutta nähdessään tyttärensä pyöreän vatsan, kovasydäminen äijä ajoi lapsensa ulos.
Ilahduttavasti valkeuden Jumala ilmestyi puiston penkillä itkevälle naiselle joka piti sylissään pientä vauvaa. Kristillisestä seurakunnasta tulevat naiset näkivät Ninan ja lapsen kurjuuden ja veivät hänet turvakotiin. Eräs kistillistä lähetys- ja humanitääristä avustusta Venäjällä ja Itä-Euroopassa tekevä yhdistys otti Ninan hoiviinsa ja järjestävät hänelle nyt henkilöpapereita.
Kirkkauden Jumalan rakkautta lähimmäistensä kautta kokenut Nina on eheytymässä uudestisyntyneeksi Jumalan kuvaksi. Hän sanoo: ”Kahvilassa minua ei koskaan kiitetty, aina vain huudettiin. Te ette edes tunteneet minua, mutta olette minulle niin hyviä, olette antaneet minulle ja vauvalleni kodin ,ruokaa ja kaikkea.”
Olet tehnyt itsellesi oman uskonnon jossa asetat itsesi epäjumalaksi Jumalan paikalle pelastamaan itsesi. Uskonnot perustuvat siihen että ihminen yrittää omin voimin ja hyvin teoin pelastua. Raamattu ei opeta uskontoa vaan uskoa jossa Herra Jeesus pelastaa ihmisen saatanan orjuudesta pimeydestä valkeuteen Jumalan lapseksi.
Pelastus ei ole ihmisen teko niin kuin uskonnot opettavat vaan Jumalan. Tämä on ero uskonnon ja uskon välillä. Ne eroavat toisistaan kuin pimeys ja valkeus. Ihminen on itsessään läpeensä paha eikä ihmisessä ole mitään hyvää ja ihminen ei voi itse itseään pelastaa saatanan vankeudesta synnin orjuudesta vaan sen tekee ainoastaan Jumala suuressa armossaan ja rakkaudessaan.
Luuk.11:23 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Kaikki uskomukset jotka ovat Jeesusta vastaan hajoittavat ja ovat saatanasta. Kaikki maailman uskonnot ovat Jeesusta vastaan ja hajoittavat koska ovat saatanasta ja opettavat ja johtavat ihmisiä harhaan totuudesta (Jeesuksesta) ja pelastuksesta.
Jokainen ihminen joka ei usko Herraan Jeesukseen harjoittaa uskontoa koska uskomukset asioihin jotka ovat Herraa Jeesusta (Totuutta) vastaan ovat uskonnon harjoittamista jossa palvellaan saatanan tahdon toteutumista.
Maailmassa ei ole kuin kahdenlaista elämää elämää Jumalan lapsena uskossa ja elämää saatanan orjuudessa uskonnossa. Kaikki maailman uskonnot ovat saatanasta ja uskonnoissa harjoitetaan saatanan tahtoa. Kaikki maailman ihmiset harrastavat uskontoa kaikki paitsi ne jotka Jumala on pelastanut uskonnon harjoittamisesta uskon kautta Herraan Jeesukseen. Ateistit harjoittavat myös uskontoa kun elävät epäuskossaan tottelemattomuudessa. Sillä tottelemattomuudessa harjoitetaan ja palvellaan saatanan tahtoa.
2.Tim.2:24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
2:25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
2:26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.
Room.6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
1.Sam.15:22 Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.
15:23 Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana."
Raamattu ilmoittaa että ihminen joka ei usko Herraan Jeesukseen elää saatanan orjuudessa toteuttaen hänen tahtoaan eläen tottelemattomuudessa syntiä palvellen. Tottelemattomuudessa eläminen on taikuuden syntiä ja kuin epäjumalan palvelusta sillä kun ihminen elää tottelemattomuudessa syntiä tehden palvelee hän teoillaan saatanaa ja hänen tahtoaan sillä saatanan tahto on että jokainen ihminen elää ja tekee syntiä Jumalaa vastaan.
Kun ihminen tekee itsestään itselleen pelastajan eli asettaa itsensä Jumalan paikalle epäjumalaksi on ihminen eksynyt täydellisesti uskonnollisuuteen ja tehnyt itselleen oman uskonnon ja näin uskonto todellakin on heikon hyväksikäyttäjänä. Uskonto jossa toteutetaan saatanan tahtoa eli harjoitetaan epäjumalan palvelusta (itsensä) ja kielletään Jeesus.
http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81372-kristinusko-ei-ole-us...
Valitettavasti Suvi Julkusesta ei ole Suvi Julkusen Messiaaksi. Eikä ihmispettymyksistä johtuneen katkeruuden poistajaksi.
Jeesus,syntiemme sovittaja ja kuolleista herättäjä on yksin Messias.
Kristus (kreikk) ja Messias (hebr) tarkoittavat Voideltu.
Vanhan Testamentin kuninkaat, kuten mm. Daavid, voideltiin öljyllä,ks.1 Sam. 16:13. Silloin Herran Henki, Pyhä Henki, tuli häneen.
Sinutkin Sini on voideltu Pyhän Hengen öljyllä silloin kun rukoilit ja huusit Jeesusta avuksesi. Silloin Pyhä Henki tuli sinuun. Uudestisyntymisesi hetkellä Herramme painoi sydämeesi luvatun Pyhän Hengen sinetin,ks.Ef.1:13,14.
Tämä Henki, Jumalan Henki, Totuuden Henki, antaa myös ihmiselle pelastusvarmuuden,ks. Joh. 16:8. Siis varman tietoisuuden siitä että hän on helvetistä pelastunut Jumalan lapsi.
Mutta joskus käy niin ikävästi, kuten ajasta iankaikkisuuteen siirtynyt Herran palvelija, rov. Urho Muroma selittää:"Syntinen ihminen on kuin talo. Uudestisyntymisen hetkellä Pyhä Henki muuttaa ihmiseen. Tai ihmisrakennukseen.
Mutta syntinen vaeltaja voi sulkea Pyhän Hengen harhaisten ajatustensa kellariin. Siksi Pyhän Hengen ilmoittama Jeesus- valkeus ei loista hänelle.
Ihmisruumiin kaikki huoneet ovat pimeitä. Olohuoneessa hallitsee synti ja minä. Makuuamarissa asuvat minä ja synti. Keittiössä hallitsevat oma tahto,synti ja minä. Kaikissa huoneissa asuvat synti, minun likainen tahtoni ja mieleni. Ja Pyhä Henki on kellarissa.
Kuitenkin Jumalan Henki tahtoisi vallata koko rakennuksen. Mutta hän on teljetty kellariin eikä voi loistaa pimeään ihmisrakennukseen taivaallista kirkkautta.
Pyhän Hengen täyteys merkitsee sitä että ihminen avaa kellarin oven. Hän päästää Hengen loistamaan Jeesus-valkeutta koko rakennukseen. Että Jeesus saa hallita koko talossa. Kaikissa ihmisruumiin ja mielen salatuissa huoneissa ja sopukoissa."
Ihmissuhdepettymykset ja raskaat elämänkokemukset ovat katkeroittaneet mielesi hyvä Suvi. Pyhä Henki ei pääse hallitsemaan sielusi ja mielesi pimeitä huoneita. Katkeruuden erämaa on kivinen ja vaarallinen polku hyvä Suvi.
Tiedätkö,että laupeuden Jumala rakastaa sinua? Herramme odottaa sinua. Herra odottaa että avaat haavoitetun sydämesi ja otat vastaan valkeuden Jumalan rakkauden. Olethan helvetistä pelastunut Jumalan lapsi ja kuoleman voittaja.
Siksi tarvitaan että elävä Jeesus, syntiemme sovittaja, vapauttaa vankilassa viruvan haavoitetun sielun. Jeesus vapauttaa hänet kuten kuolleen Lasaruksen haudastaan. Elävä Jeesus sanoi Jumalan ihmetekojen katselijoille,kun kuoleman siteisiin kahlehdittu Lasarus tuli Hänen käskystään ulos:"Päästäkää hänet,ja antakaa hänen mennä" Joh. 11:44
Jeesus herättää kuolleita. Mutta kuoleman siteistä päästäminen onkin laupeuden ihmisten tehtävä tänäänkin.
Tässä empaattinen Aija Sairanen opettaa Jeesuksesta kuoleman voittajasta
http://www.avaimia.net/index.php?option=com_content&view=article&id=1537...
Ajattelehan Suvi ,sinäkin olet kuoleman voittaja ja Jumalan valtakunnan aarteiden omistaja.
Eikö siinä olekin valtava aihe kutsua ystävät ja kylänmiehet karkeloihin?
Eiii tää sama Mikko Lahti joka kokee olevansa niiin paljon hienompi ja parempi ihminen ja joka haukkuu ihmisiä lilliputtijärkisiksi ja typeryksiksi! Koittaisitko nyt ystävällisesti lopettaa tuon raamatulla päähän lyömisen? Sinulta on mennyt koko blogi ohi näköjään aivan kokonaan.
Eikö ole hyvä asia että Suvi Julkusella on asiat hyvin?
Maria Viljamaalle.
Itsepetoksessa elävä masentunut sielu - joka vaeltaa katkeruuden erämaassa - ei ole koskaan onnellinen.
Ilahduttavasti nöyrille taivastien etsijöille Jumala antaa armon.
.
Ei Mikko Lahti lopeta. Hän on sairas sadisti joka yrittää käännyttää pakolla ja pelottelulla heikkoja ihmisiä jotka antavat hänelle siihen mahdollisuuden. Uskontojen tehtävä on levittää itseään kuten virukset ja tuhota sieluja saastuttamalla ne pakkosyötöllään. Toki on olemmassa hyviäkin uskovaisia , mutta Mikko ja hänen kaltaisensa ovat niistä kaukana.
Uskonnollinen Jeesus ei vastaa sillä uskonnollinen Jeesus on ihmisten keksimä. Raamattu ei opeta uskonnollista Jeesusta jota jotkut uskonnolliset instituutiot kaupittelevat. Usko ei synny uskonnollisten ihmisten kaupittelusta vaan Jumalan sanan kautta. Ei tule uskoa uskonnolliseen Jeesukseen sillä sellainen Jeesus ei ketään pelasta vaan tulee uskoa Jumalan sanan ilmoittamaan Jeesukseen sillä Jumalan sana ilmoittaa Herrasta Jeesuksesta joka pelastaa.
Mark.1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
Room.10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Joh.7:38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
39. (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.)
Uskoon voi tulla vain ja ainoastaan Jumalan sanan kuulemisen kautta. Ihminen uudestisyntyy Jumalan Hengestä (tulee uskoon) kun uskoo Herraan Jeesukseen niin kuin Raamattu sanoo (opettaa Jeesuksesta).
Jos haluaa löytää pelastuksen Herrassa Jeesuksessa niin se ei löydy uskonnollisista instituutioista sillä Raamattu ei opeta uskontoa vaan uskoa Jeesukseen ja siksi usko löytyy vain Jumalan sanan kautta. Vain Jumalan sanan kuuleminen ja sen uskominen tuo ihmisen pelastuksen paikalle.
1.Pie.2:2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen.
Mikko ja Mikael, kyllä se valitettavasti on niin, että joskus me uskovaiset ihmiset käytännössä ajamme aidotkin etsijät pois omalla käytöksellämme. Me uskovatkin olemme syntisiä, joskus harkinta pettää ja joku äärettömän arvokas ihminen tulee jyrätyksi.
Kyllä Soili valitettavasti monet uskovat eivät pysy julistuksessaan Raamatun totuudessa vaan alkavat julistaa uskonnollisuutta ihmisille ja sellainen julistus ei saa ketään uskoon.
Kristitty ei ole ketään parempi ihminen sillä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhtä rakkaita Jumalalle ja Jeesus kuoli kaikkien maailman ihmisten syntien puolesta valmistaen pelastuksen jokaiselle joka pelastua Jeesuksen kautta haluaa Jumalan armosta. Kristitty on ihminen joka on Jumalalle nöyränä ottanut vastaan tämän ilmaisen pelastuksen saatanan orjuudesta.
Gal.1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
Ei tule alkaa julistamaan väärää evankeliumia joka miellyttää synnissä elävän ihmisen korvasyyhyä sillä valhe ei saa aikaan synnintuntoa joka tarvitaan parannuksen tekemiseen. Vain Raamatun sanan mukainen evankeliumi voi tuoda ihmisen Jeesuksen tykö.
Jumalan evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista sillä se osoittaa ihmisen syylliseksi syntiin ja tuo ihmisen parannuksen paikalle ne jotka pelastua haluavat Jeesuksessa. Oikeasti pelastusta kaipaava kaipaa myös pelastusta pahoista teoistaan ja haluaa Jumalalta armoa ja voimaa parannuksen tekemiseen synneistään. Jumalan evankeliumi ei mielistele ihmisen korvasyyhyä sellaisin sulopuhein jossa synti ja vääryys suvaitaan.
Evankeliumin julistaminen totuudessa on rakkautta syntistä ihmistä kohtaan jotta hän voisi kääntyä tiellään ja pelastua. Totuuden kertominen ihmiselle synnistä ja sen palkasta ja Pelastajasta Herrasta Jeesuksesta on rakkautta toistaihmistä kohtaan sillä Jumala tahtoo että jokainen tulisi parannukseen.
Totuuden kertomatta jättäminen siksi että halutaan suvaita syntiä on suurta rakkaudettomuutta toistaihmistä kohtaan ja näin toimiessa ollaan itse edes auttamassa että toinen jää perkeleen pauloihin ja joutuu kadotukseen. Jos kannatamme toisen synnin tekemistä se on sama asia kuin osallistua toisen tuhoamiseen.
Ei ole oikein suvaita vääryyttä. Jokaista ihmistä tulee suvaita lähimmäisenään ja rakastaa lähimmäisenään mutta ihmisten tekemää vääryyttä ei tule suvaita. Jos joku tekee murhan niin meidän tulee suvaita tätä ihmistä lähimmäisenämme ja rakastaa häntä lähimmäisenämme mutta emme saa suvaita murhaamista vaan meidän tulee kertoa että se on väärin Jumalan edessä eli syntiä josta tulee tehdä parannus. Samoiten tulee toimia jos joku on varas, raiskaaja, tai homoseksuaali tai minkä tahansa synnin harjoittaja. Emme siis saa suvaita syntiä mutta meidän tulee rakastaa syntisiä lähimmäisinämme.
Ev.lut kirkko toimii tässä suhteessa nyt täysin väärin suvaitsemalla esimerkiksi homoseksuaalisuudessa elämisen eikä kehoita tekemään homoseksuaalisuuden synnistä parannusta. Näin toimimalla ei oikeasti rakasteta homoseksuaalia lähimmäisenään vaan jätetään lähimmäinen synnin orjuuteen saatanan pauloihin. Kirkon miehen tulisi olla Jumalan mies joka rakastaa homoseksuaalia lähimmäisenään ja haluaa pelastaa tämän lähimmäisen saatanan vallasta Jumalan sanan totuuden kautta.
Tällöin tulisi julistaa ilosanomaa Pelastajasta Herrasta Jeesuksesta jonka armosta synnin orjuudessa elävä lähimmäinen voi pelastua ja joka antaa voimaa parannuksen tekoon. Jos syntiä ei sanota synniksi niin eihän silloin edes tarvitse tehdä parannusta mistään. Ja kun ev.lut kirkko nyt toimii näin se jättää rakkaita lähimmäisiä ihmisiä saatanan orjuuteen synnin harjoittamiseen koska syntiä ei sanota synniksi ja ihminen ei tule ollenkaan synnin tuntoon joka tarvitaan parannuksen tekemiseen.
Vääränlainen vääryyden suvaitsevaisuus eli synnin suvaitsevaisuus ei saarnaa parannuksen tekoa vääryydestä vaan haluaa jättää ihmisen synnin tilaan jossa tämä on. Tällainen suvaitsevaisuus pelaa saatanan pussiin sillä Raamattu ilmoittaa että saatana on vanginnut Herraan Jeesukseen uskomattoman ihmisen tahtoaan tekemään.
1.Joh.3:18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
Voi Mikael, kunpa tiivistäisit hieman kirjoituksiasi. Tämä on todellakin ystävällismielinen neuvo. Ei ainakaan kaltaiseni vanha käppänä jaksa lukea näitä pitkiä kirjoituksia, varsinkin kun koko ajan on huoli siitä, että menettää juonen. Ehkä muut jaksavat?
Toivonen
Avitan sinua hieman. Torpan sanoman ydin on: synti, saatana, ikuinen kadotus, kidutus.
Arhinmäen toiminta oli vain tyypillistä suomalaista politikointia. Suomessa syydetään kyllä rahaa vasemmistolaisille järjestöille, joiden agendaan kuuluu aseellinen vallankumous. Kristityille järjestöille sitä rahaa ei sitten löydykään. Muutenkin näyttää siltä, että valtiolta rahaa kyllä löytyy, kunhan kohde vain on oikea:
“Ystävyyssuhteiden luomiseen somalialaisten ja suomalaisten välillä 393 700 euroa
Hankkeen nimi Ystäväsilta -projekti
Hankenumero 105783
Vastuuviranomainen Uudenmaan liitto
Hakija Takaisin Elämään ry
Erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten ystävyyssuhteiden edistämiseen onkin asiallista satsata. Sillä voidaan tehdä ihmisten elämästä parempaa, puolin ja toisin. Toiminta, joka tukee itsesyrjintää ei johda todelliseen onneen eikä sitä pidä yhteiskunnan rahoittaa.
Ei ole ulkopuolisia jumalia.(Kuten Abrahamisteilla.)
On kaikkeen sisältyvät kipinät kaikkeuteen sisältyvästä ajovoimasta, jota jumalaksikin voi kutsua. Se on voimana sekä raaka että lempeä. Mitä nyt vain kaikkeuteen voi sisältyä.
"Mulla on oma Jeesukseni sydämessäni"
Eli olet löytänyt sen jumalallisen kipinäsi. Siitä on hyvä jatkaa ja totean vain että lähenet elämän tarkoitusta tuolla omalla tielläsi. Sehän(elämän tarkoitus) ei ole ulkopuolisille määräilijöille alistuminen, lisääntyminen tai tuottaminen, tai mikään muukaan yksipuolinen kaavautuminen. Se on kipinän löytäminen -ja mikä oleellista- ,sen jalostaminen.
Joten hyvää jatkoa sinulle (kun olet oikeammin oivaltanutkin).
Suvi, onnistut hyvinkin jakamaan hyvää oloa ympärillesi omalla esimerkilläsi, joka on niin paljon vaikuttavampi kuin ritirimpsu lainauksia Raamatusta. Myönteinen esimerkki auttaa niitä, joiden asiat eivät juuri nyt ole hyvin.
Suville: Raamattu opettaa ihmistä pelastumaan Jumalan lapseksi iankakkiseen elämään Kristuksessa. Raamattu ei opeta ihmistä uskontoon harjoittamaan epäjumalan palvelusta (jota usko itseensä pelastajana on) joka saattaa tuottaa ihmiselle hyvän olon tunteen mutta joka kuitenkin kokoajan rikkoo ja tuhoaa ihmistä ja ajaa lopulta kadotukseen.
Seuraavassa kiteytyy se miksi evankeliumia julistetaan.
Apt.26:15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
26:16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
26:17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
26:18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
Joo ja suoraan kommunikaatioon ei pyritä vaan noita ylipitkiä litanioita lasketellaan. Joskus sitä miettii että laatu näillä palstoilla paranisi jos neljän lauseen jälkeen tulisi sakko.
Hirveän omahyväistä noilta uskisfanaatikoilta tehdä ylipitkiä kommentteja.
Saarnaaminen ja tuomitseminen on kyllä yksi tän puheenvuoron näkyvimpiä juttuja. Homot ja lesbot helvettiin, sudet kynnysmatoiksi ja vääräuskoiset kidutuspenkkiin kunnes myöntävät olleensa väärässä.
"Minulle tuo messiaan olemus paljastui siis käytyäni tämän henkilökohtaisen taisteluni jo läpi ja saatuani messiaaltani ja seurakunnaltani anteeksi ja löydettyäni pelastuksen."
käsittääkseni islamin termi "jihad" tarkoittaa juuri tätä: pyhä sota, jonka kukin käy itsensä kanssa.
Hengellisyys on yhtä kuin serotoniinin täyttämät aivot. Ihmiset, jotka ovat kokeneet "uudelleen syntymisen" tai "täyttyneet Pyhällä Hengellä" ovat itse asiassa aivoissansa täyttyneet serotoniinilla. Serotoniini avaa aivojen kanavat. Serotoniinilla täyttynyt ihminen voi vaikuttaa vilpittömältä hihhulilta.
Uskonnollinen fanatismi sen sijaan on dopamiinin ja pelon täytteistä. Fanaattisuus tuntuu hyvältä, koska dopamiinia risteilee aivoissa, mutta vastaavasti, kun dopamiinitasot laskevat, tulee kärsimystä ja ahdistusta eli "saatanallisia" tuntemuksia. Dopamiiniin liittyy myös riskinotto ja seksuaalisuus. Ihailun kohteena oleminen voi usein myös liittyä dopamiiniin, joka osaltaan selittää uskonnollisten johtajien tuhlaavaisuuden ja perversioiden toteuttamiset. Dopamiinimyrkyssä oleva ihminen tuntee olevansa muiden ihmisten ja sääntöjen yläpuolella.
GABA eli gamma-voihappo on sen sijaan inhibitorinen välittäjäaine, aivojen oma rauhoittava molekyyli, joka tasoittaa mieltä. GABA-dominantit uskovaiset ovat nk. tapauskovaisia, jotka ovat hyväksyneet uskonnollisen totuuden, mutta heidän aivonsa ovat niin tukossa, etteivät he koskaan koe hengellisyyttä eivätkä fanatismia. GABA pitää mielen "järjissään", mutta voi liiallisena johtaa mielen laiskistumiseen ja traditionalismiin.
Palstan Batman ja Robin, copy-paste-änkyräuskovaiset Mikko ja Mikael ovat taas viitat lepattaen syyllistämässä ihmisiä juutalaisten Kalevala lyömäaseenaan.
Loistava kirjoitus Suvilta. Itse olen sodan traumatisoiman, kiljua ja pervitiiniä koko lapsuuteni ajan kitanneen sotaveteraanin poika. Koulun tuoman uskonnonopetuksen johdattamana turvauduin lapsen rukoukseen. Miten kävi? jeesus tai jumala tai mikä lie kusetti minua totaalisesti lapsen uskossani. Tai pitäisikö uskoa jos jotain noiden nimitysten takana on niin ne ovat totaalisia lasten rääkkääjiä. "ota Jeesus luoksesi- 8 vuotias" Ei ottanut - psykopaatti túnnevammainen.
Toista kertaa ei siltä suunnalta enää minkäänmoista huijausta siedetä! Piste!
Soili Haverinen on oikeassa. Herroihin Torppa, Lahti ja Piho olen törmännyt vasta seuratessani pressanvaalokampanjaa. Uskomatonta juttua jota en muistanut olevankaan olemassa. Nyt allekirjoittaneesta on tullut uskonnonvastaisempi kuin aiemmin välinpitämättömmydessäni olen ollut.
Ja sitten Markku Toivosen tiivistämistoiveeseen. Esitin Mikael Torpalle aiemmin jossain pressanvaalikampanjan blogikommentissani yksinkertaisen kysymyksen. En saanut vastausta - tai jos se on tullut myöhäsyntyisesti niin pyytäisin Torppaa linkittämään vastauksensa.
Kapulakielista fraasijargonia en hyväksy vastaukseksi sillä Suomen hautausmailla on paikka niille jotka eivät antaneet kiertävän kiemurtelevaa vastausta asiaan. Vaan kommentoivat käskyyn toimimalla.
Miten on Mikael Torppa?
Tilannekuvaus: Teitä on kolme miestä. Sinä ja paikkakuntasi pankinjohtaja. Ja vähän kauempana kolmas teille tuntematon mies omassa määrätyssä tehtävätouhussaan. Pankinjohtajasi on antanut sinulle sen kolmannen miehen suhteen kaksisanaisen käskyn: Ammu se! Mitä teet Mikeal Torppa? Kerroin silloisessa kysymyksessäni Sinulle ne tositapahtuneet "ympäristötekijät".
Anna vastaus raamattusi perustuen - tai pidän Sinua vain ns. jeesustelijana. Jonka sana täälää Puheenvuorossa ei paina enää mitään. Jeesustelu on työelämässä paljon käytetty termi tietystä käyttäytymiskuviosta.
(Itse asiassa myös Mikko Lahti, Jouko Piho sekä machomies Petri Paavola voisivat kommentoida kysymystä raamatun kannalta)
PS Jos tekstissä on kirjoitusvirheitä niin se sallittakoon iPadin kosketusnäytölle kirjoittavalle, yli 60-kymppiselle eläkettä ja etäpesäkkeitä odottavalle ukkelille.
Ok . Kiitän vastauksesta. Valitettavasti en jaksanut paneutua pitkään kirjoitukseesi silmäilyä eli valokuvallukemista syvällisemmin. Varsinkin kun nuo raamattusiteeraukset olen jo varmaan moneen kertaan ohittanut yli 50- vuotisen lukutaitoni aikana. Ydinpäätelmäni on kuitenkin se että raamattuun nojautuen olet ehdoton pasifisti. Absolut. Suomeksi sivari.
Siksi ihmettelen edelleen kovasti takertuvaa suhtautumistasi yhden presidenttiehdokkaan sivariuteen. Ei ummarra?
Ja anteeksipyyntöni Suville että käytän ansiokasta mielipiteen ilmaisublogiasi kinasteluun Mikael Torpan kanssa.
Mikael! I'll be back!
Hyvä ja valoisa kirjoitus. Sitä ihmettelen, etteivät nämä uskossaan autuaiksi tulleet ymmärrä, että ilman heidän uskoaankin voi elää hyvän elämän.
Suvi kirjoittaa sellaisesta, mitä ei oikeastaan voi selittää. Siihen päädytään ihminen kerrallaan, ja vain omien kokemusten kautta. Suvi, meitä on monta :)

Kommentoi 78 kommenttia